Elintarvikelogistiikkaan erikoistunut Juha Rantakaulio

Elintarvikelogistiikkaan erikoistunut Juha Rantakaulio Oy

Elintarvikekuljetuksiin erikoistuneen Juha Rantakaulio Oy:n toimitusjohtajana viitisen vuotta toiminut Henri Rantakaulio kertoo, että hänestä on tullut yrittäjä ”veren perintönä”.

”Isäni Juha perusti kuljetusyrityksemme vuonna 1984, elintarvikkeiden ja virvokkeiden lisäksi nykyisin ajetaan myös raakapuuta. Myös veli Juho on nyt osakkaana yrityksessä”.

Alan haastavaan kilpailutilanteeseen on vastattu erikoistumalla elintarvikelogistiikkaan. Kouvola on hänen mukaansa hyvä paikka yrittää siinä, kuin joku muukin paikkakunta. Pääkaupunkiseudun läheisyys on yksi Kouvolan eduista, sillä lähellä sijaitsee suuria toimijoita, kuten kaupan keskusliikkeiden jakelukeskuksia.

”Meillä on paljon sopimusasiakkaita ja laaja yhteistyökumppanien verkosto sekä pääkaupunkiseudulla että Jyväskylässä, pohjoisempaa Suomea unohtamatta”, Rantakaulio kertoo.

"Korona ei vaikuttanut niin voimakkaasti yrityksen toimintaan, ensimmäisen aallon aikana. Kuljetukset ravintoloihin loppuivat, mutta niitä kompensoivat lisääntyneet kuljetukset kauppoihin. Toisen aallon aikana näkyi jo ostovoiman tuoma epävarmuus."

Yritys toimi aiemmin kotitoimistosta käsin. Nykyisin Hoviruoka Oy:n toimitiloina toimivasta kiinteistöstä yritys on hoitanut kuljetuksia 37 vuoden ajan. Kun yritys tarvitsi pikaisesti uudet tilat, ne räätälöitiin yrityksen tarpeisiin Kouvolan Yritystilat Oy:n toimesta.

”Siinä tilanteessa oli hyvä, että Kinnon toimesta meille järjestyivät uudet tilat ja ne saatiin nopealla aikataululla maaliin. Nyt meillä ovat tarvitsemamme pakkas- ja viileätilat sekä varastotilaa.”

Yrityksellä on henkilöstöä yhteensä 15 ja autoja on kaikkiaan viisi.

”Olen juuri palkannut lisää työntekijöitä, välillä on ollut vaikeampaa saada työntekijöitä, erityisesti ”valmiin” työntekijän saaminen on vaikeampaa”, Rantakaulio kertoo.

Yritykselle on tärkeää, että kuljetukset hoituvat sovittujen aikataulujen mukaan. Jos työntekijä sairastuu eikä muita kuljettajia saada tilalle, silloin toimitusjohtaja hyppää auton rattiin hoitamaan homman. Kun on kyse elintarvikkeiden kuljetuksesta, aikataulujen pitävyydellä on erityisen tärkeä merkitys.

”Haluamme olla luotettava kumppani ja toimintamme periaatteena on, että kylmäketju ei katkea”, Henri  Rantakaulio toteaa.

Teksti: Pirjo Vuorenpää, julkaistu kesäkuussa 2021
Kuva: Janne Torikka -Photography

Scroll to top